Förstår du???

Nyt on sitten kaksi ensimmäistä harjoittelupäivää takana enkä tiedä itkiskö vai nauraisko. Molempina päivinä onnistunut menemään niin lukkoon, etten ole saanut muodostettua YHTÄÄN kokonaista lausetta på svenska!!! Aina kun tilanne menee ohi ja jään yksin niin sitten tulee sellainen ahaa-elämys, et olisinhan minä nyt tuohonkin osannut vastata! Eli pitänee saada nuo hermot kuriin...

Eka päivä alkoi suoraan rapsalla. Lättäsivät paperia ja kynän käteen ja aloittivat raportin. Ekan potilaan jälkeen ihmettelivät, kun en ollut mitään kirjoittanut ylös. Kysyivät että ymmärränkö. Juuh, kyl minä ymmärsin. Osastonhoitaja kysyi, että mistä tulinkaan. Sanoin, että Turusta. Vähän aikaa he miettivät, ja kysyivät, että ruotsi ei tainnutkaan olla mun äidinkieli, mut kai mä tulen Åbo Sydvest Högskolanist? Juuh, en tule. Suomenkielisestä koulusta tulen. He saivat sydärin. Haukkoivat hetken henkeä ja laskivat kymmeneen. Hyvin siis alkoi harjoittelu!

Ekana päivänä tyhjentelin keskusvarastotilausta ja olin intoa piukassa, kun tunnistin Tena-vaipat, jotain tuttua! Päivä meni ihan semi-ok:sti, kunhan en suutani avannut.

Seuraavana aamuna, sateesta huolimatta olin päättänyt, että nyt menee sitten paremmin kuin eilen. Piti mennä fillarilla töihin, mutten saanut kämppikseltäni saamaa avainta sopimaan yhteenkään neljästä pyörästä. Olen niin hyvä kaikkien lukkojen kanssa. Eilen kävi samanlaisesti töissä. Sanoivat että pukuhuoneiden ovi on auki. En saanut sitä millään auki ja jouduin palamaan osastolle ja kivenkovaa väittäen, että ovi on kyllä kuulkaas lukossa. Ihmettelivät hetken ja tulivat sitten katsomaan. Auki se oli. Oli vain hieman raskas kahva! että hävetti!!

Takaisin fillarinlukkoon. Jouduin sitten melkein juoksemaan sairaalaan, etten vaan myöhästyisi ekasta aamuvuorosta.. En antanut vesisateen häiritä. Hymyilin vain tyhmänä positiivisen asenteeni kanssa, vaikka olo olikin kuin uitetulla koiralla. Pukuhuoneeseen päästyäni tajusin, että näytin uitetulta koiralta! Siinä sitten peilin edessä ihmettelin, että voiko yhtään lyödymmältä enää näyttää. Hieman yritin tukaani kuivata, mutta silmillä se roikku, kuin mikäkin moppi. Olin nöyrää tyttöä, kun hiippailin osastolle.

Aamuraportin jälkeen oli aamutoimien aika. Yhden potilaan suihkutin, thäts it! Muutenkin moduulissani oli eilen 5 potilasta ja 2 hoitajaa illassa. Ja tänään oli 9 potilasta ja 4 hoitajaa... Hieman eri kun pitkiksellä: 40 potilasta ja 6 hoitajaa illassa. Ei todellakaan tarvitse juosta pää kolmantena jalkana tuolla osastolla. Muutenkin heillä on todella verkkainen työtapa. Potilaita tervehditään kättelemäällä, silitetään tukasta ja jutellan paljon. Sen lisäksi osastolla saa syödä aamukahvilla potilaskahvia ja teetä ja voileipiä. Ja lounaalla yli jääneet ruuat ja leivät. Aivan eri meininki kuin Turun terveystoimessa.

Siinä se työpäivä sitten menikin. Kommukointi oli edelleen yhtä huonoa kuin eilen ja potilaat naureskelivat, että olin uskaltanut tulla takaisin eilisen ekan päivän jäljiltä. :P

Ajattelen edelleen positiivisesti ja uskon, että huomenna on parempi päivä. :)