maanantai 15. syyskuuta 2008

Ees taas...

Perjantaina aamvuoron jälkeen suuntasin töppöseni satamaan ja punaiseen paattiin. Maksoin tuplaliput, onnistuneesti, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti Turkuun, kämpille. Nopeata se ei kyllä ollut, koska laiva oli ensin puoli tuntia myöhässä Maarianhaminasta ja lopulta reilun tunnin myöhässä Turusta. Turkuun päästyäni olin sitten jo niin kärtty että otin taxin paikallisen bussin sijaan, jotta pääsisin sinne omaan sänkyyn mahdollisimman nopeasti. Viikonloppu meni sitten töiden merkeissä.

Ei ehkä ollut niin fiksua mennä Turkuun töihin, sillä tänään oli sitten niin kuollut olo harjoittelussa. Kaiken huipuksi jouduin menemään suoraan laivasta osastolle minuuttiaikataululla. Kyllä tuo reissaaminen on sen verran rankkaa, että ihan aikuisten oikeesti sellanen yksi välipäivän jossain välissä saattaisi tehdä ihmeitä...

Tänään ei sit harjoittelus ihan kaikki mennytkään yhtä hyvin kuin viime viikolla. En ollu huomannu kytkeä mun ruotsinkieltä päälle, joten suurin osa meni ohi korvien ensimmäisen kahden tunnin aikana. Sain myös mahtavan päänsäryn, kun vihdoin tajusin, että pitäis edes yrittää ymmärtää mitä minulle ruotsiksi puhutaan. Loppuillasta haukottelin niin nätisti, että he passittivat minut pihalle tuntia ennen työvuoron loppumista. :D

Nyt sitten pitäisi yrittää nukkua, jotta huomenna olisi skarpimpi harjoittelussa.